Juuso Hämäläinen Ihminen on utelias eläin.

Pia Jardi ja suurmoskeija

Pia Jardi on tuoreeltaan puolustanut voimakkaasti suurmoskeijan ja islamilaisen toimintakeskuksen oikeutusta tulla Helsinkiin. Jardi on myös pitänyt hanketta vastustavia ennakkoluuloisina. Hän ei ymmärrä miten moskeijan hanke poikkeaa kirkon rakentamisesta tai mormonien temppelistä, joka saa rahoitusta ulkomailta. Niistä yhteisöistä Suomessa ei lähde yhtään ihmistä terroritoimiin. Siinä tuo suurin ero. Jardi ja hankkeen muut puoltajat eivät selviä tästä keskustelusta suojautumalla epäröijien leimaamisella. On pystyttävä puhumaan varsinaisesta asiasta eikä keskustelijoista. Tiedämme kaikki maailmaa seuraavat miten islamin uskontokeskuksia käytetään muualla vihaoppien ja rikoksiin lietsontaan. Olen itse maailmalla kulkiessa lukenut koraanikouluille tehtyjä oppikirjoja, joissa jo lapsille opetetaan vihaa länttä ja eriuskoisia kohtaan. Lisäksi kerrotaan sharia-lakien sisältöä, lakeja joita emme lännessä hyväksy. Oppimateriaalia tehdään mm Saudeissa ja käännetään sekä levitetään moskeijoihin ympäri maailmaa. Materiaalien lisäksi niiden perässä tulee uskonoppineita saarnaamaan samoista aiheista. Me emme halua tällaisen toiminnan leviävän myös Suomeen. Minua kiinnostaa tietää miten tällainen kehitys pysäytetään alkuunsa. Jardin näkemys ja lupaukset eivät riitä. Kukaan täysipäinen ei vastusta moskeijaa rakennuksena. Monet moskeijat ovat hyvin kauniita katsella vääräuskoisenkin. Vastustus kohdistuu tulevan toiminnan riskeihin ja siihen miten hanke näyttää myös kiristävän Suomessa asuvien muslimien välejä jo nyt. Islamilainen terrorismi on yleisintä islamin sisäisenä ilmiönä. Media ei Suomessa puhu aiheesta juuri mitään. Kyse ei ole satunnaisista poikkeustapauksista vaan rutiinikäytöksestä kymmenissä maissa. Kukin voi itse katsoa tuon väkivallan lähihistorian. Tällaista ei tänne kaivata: http://www.thereligionofpeace.com/attacks/attacks.aspx?Yr=Last30

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

23Suosittele

23 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Pia Jardi on (myös) kova sensuurin kannattaja. Kun hän aamulla sitoo huivin päähänsä ja antaa vapaan mielipiteensä tulla julki kaikille, hän samalla hetkellä estää mielipiteenvaihdon mielipiteestään. Sellaista on Pia Jardin islamilainen demokratia.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Nyt Jardin lukko hellitti. Edistyikö Suur-Moskeijan asia?

Juuso Hämäläinen

Se oli tavoite, että lukko aukeaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pia Jardi on julkaissut ensimmäisen blogikirjoituksensa tänään. Epäilemättä kesti hetken ennen kuin hän keksi poistaa automaattilukituksen. Näin lienee käynyt täällä aika monelle.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Tuohon Kalasataman ja Sörkan rinnalle, purettavan voimalaitoksen tontille, sais mahtumaan aika paljon niitä kaivattuja pienasuntoja. Hyvät likenneyhteydet ytimeen ja lisäksi vielä plussana merellinen ympäristö. Merihaka toisella puolella ja kaasukellot toisella. Veikkaan, että menis kämpät kaupaksi heti.

Luulis olevan Kaupungin intressissä helpottaa asuntopulaa, kun siihen tulee näinkin hyvä tilaisuus, vai asettaako Kaupungin johto ja myös tuleva pormestari jonkun ideologisen ryhmän itsekkäät ajatukset kaupunkilaisten, siis veronmaksajien edun edelle ?

Käyttäjän SeppoHonkanen kuva
Seppo Honkanen

Itse ehdottaisin pien-moskeijaa esim. Vuosaaren "Mogadishu-avenuelle"..

http://seppohonkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2338...

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että se ei ole kiellettyä yhteiskunnassa. Se ei kuitenkaan tarkoita vapautta harjoittaa uskontoaan siten, että se rikkoo lakeja. Paheksuttavuudesta pitää huolen yleinen mielipide.

Pohjoismaat ovat maailman tasavertaisimpia, vapaimpia ja maallistuneimpia maita maailmassa, ei täällä voi elää harjoittamalla täysin itsekritiikittä takapajuista tapakulttuuria, ilman että se aiheuttaa närkästystä ympäröivässä yhteiskunnassa. Kyse ei ole ennakkoluuluuloista, vaan paheksunnasta.

Islamofobia tarkoittaa sitä samaa mitä rasistisuvakkinatsi nykypäivänä - haukkumasanaa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Kommentti oli tarkoitettu Pia Jardin blogiin, tuli vahingossa tälle alustalle, mutta kyllä se tännekkin istuu.

Juuso, sulle tiedoksi, arvostan sitä että kokenut ja maailmanmenoa ymmärtävä ihminen kuten sinä, jaksat vääntää asiallisesti ja tyynesti rautalangasta asiaa näille "ennakkoluulottomille" pässinpäille.

Juuso Hämäläinen

Kiitos. Toivon, että kaikki käytämme tervettä järkeä luottaen omaan ajatteluun ja tietoon eikä siihen mitä meille syötetään milloinkin valmiina.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Pia Jardi ei huomioi tai ei usko sitä, että jos esim. Saudi-Arabia rahoittaa moskeijan, se lähettää myös opettajan moskeijaan. Ja ainakin Brüsselissä on hyvä esimerkki siitä, millaisen.
Siellä on 51 moskeijaa, joihin kaikkiin on tullut rahoittajan lähettämänä salafisti (ääri-islamilainen) ajatolla opettajaksi. Lääkkeeksi heidän pormestarinsa (Brysselin) tarjoaa lisää moskeijoita?????

Nämä opettajat radikalisoivat sitten tavallisia turvapaikaikan hakijoita, joita on joissain tapauksissa helppo radikalisoida. Sillä he tuntevat usein itsensä väärinkohdelluiksi ja syrjäytyvät yhteiskunnasta.

Ja shia- sekä sunnimuslimit eivät mene samaan moskeijaan. Rakentaako Helsinki siis moskeijan jokaiselle islamin suuntaukselle?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Suurmoskeijaa ei tarvita. Eikä varsinkaan Hanasaareen, todelliselle paraatipaikalle, yhdelle pk-seudun parhaista tonteista.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ei tarvita, ei mihinkään Suomen maaperälle. Rakentakoot sen otollisemmalle maaperälle, vaikkapa Saudi-Arabiaan. Täällä sellaisia ei tarvita.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Tässä keskustelussa kannattaa ehkä miettiä myös rahoituslähteen lisäksi sitä, että jyrkimmät fundamentalistit uskonnossa ovat usein käännynnäisiä. Tämä taitaa olla Suomessakin tosiasia.

Jorma Kinnunen

Myös veronmaksajille mahdollisesti lankeavat kustannukset mietityttävät sen lisäksi, että moskeija todennäköisesti lisäisi muslimien radikalisoitumista. Hyvän kuvan Suomen muslimien talousosaamisesta antaa se, että rahaa tuon moskeijan rakentamiseen ei muslimeilla ole ja tuo Suomen islamilainen neuvostokin on talousvaikeuksissa, vaikka yhteiskunta on antanut sille varsin avokätisesti avustuksia. Tämä Pia Jardi vaikuttaa ko. neuvostossa. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suomen-islamilai...

Ja kuten joku ehdotti, niin siinä olisi hyvä paikka asunnoillekin ihan lähellä keskustaa sen sijaan etä siihen rakennetaan joku palvontapaikka. Tornitaloja hyvillä näköaloilla vaikka siihen, menisivät varmaan hyvin kaupaksi.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Tornitaloja hyvillä näköaloilla vaikka siihen, menisivät varmaan hyvin kaupaksi.

Ja näin säästyisi Malmin lentokenttä nykyiseen käyttöönsä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ei liene sattumaa , että muslimiyhdyskunta on laittanut naisen, Pia Jardin, eturintamaan suurmoskeija-asiassa.

Harvemmin nimittäin muslimiyhdyskunta mielletään naisten maailmaksi. Todella läpinäkyvää propagandaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Yllättävää, miten vaikeaa uskonnovapauden hyväksyminen tuntuu olevan monelle suomalaiselle.

Juuso Hämäläinen

Ei tässä ole uskonnonvapaudesta kyse yhtään vaan älyvapaudesta, jota yritämme pysäyttää.

Käyttäjän p3truss kuva
Petrus Saukkonen

Tuo tilastolinkkisi on huono, koska siinä on eri maita. Taas yksi esimerkki tilastojen väärästä tulkinnasta. Sama kun ottaisin koko maapallon kuolevuustilastot esiin: hei, joka päivä kuolee ihmisiä ja se on ihan normaalia. Kyseessä on edelleen yksittäisten yksilöiden teot. Ei saa yleistää. Ei koulusurmiakaan pystytty estämään (paitsi jos Suomessa opetettaisiin varautumista kriisitilanteisiin).

Käyttäjän p3truss kuva
Petrus Saukkonen

Lähde: http://www.thereligionofpeace.com/attacks/attacks....

Sinänsä tuo terroristi-iskujen kuolleiden kokonaislukumäärä loppuvuodesta 2001, eli 9/11-iskujen jälkeen, ole kovin suuri. Kuolleiden summa: 30 565. Jo tämä luku todistaa, ettei kukaan harjoita mitään systemaattista rikosten opettamista eikä terroristeilla ole kykyjä tehdä pommeja ym. Kuinka paljon enemmän esim. Natsit aiheuttivat kuolonuhreja suunnitelmallisella opetuksellaan ja taidoillaan? Todella paljon enemmän. Tai entä Neuvostoliitto? Todella paljon enemmän.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Liikenteessä on samaan aikaan kuollut ainakin 15 miljoonaa. Tässä tietoja vuodelta 2013:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by...

Toimituksen poiminnat